Savotan liikenne vain Mussalontien kautta

3b

Kärkisaarentien puoleinen sisäänajoväylä poistuu asiakkaiden käytöstä

Juki ohjeistaa kaikkia Savotalla kävijöitä kulkemaan alueelle ja sieltä pois käyttäen yksinomaan Mussalontien puoleista sisäänajoväylää. Syksyn mittaan tehdään erilaisia parannuksia Savotan piha-alueen yleisilmeeseen, mm. opasteita asennetaan, parkkiruutuja maalataan, liikuntahallin puoleiset nurmialueet ympäröidään uudella aidalla ja suuri kuusi kaadetaan liikuntahallin päädystä. Muitakin parannusehdotuksia otetaan vastaan.

Kärkisaarentiellä on tapahtunut läheltä piti -vaaratilanteita, kun jo ennestään kapealla tiellä on liikkunut työkoneita ja suuri määrä henkilöautoja, jopa liian suurin tilannenopeuksin.

Järkevä liikennekäyttäytyminen ja mahdollisimman turvalliseen kulkemiseen pyrkiminen on kaikkien parhaaksi – varsinkin alueella runsaslukuisina liikkuvien lasten ja nuorten!

 

Lisätietoja antaa tj Mikko Elosuo.

Aiheet:

Lue myös nämä:

Mikko Elosuo aloitti toimitusjohtajana

Mikko Elosuo aloitti Jukin toimitusjohtajana.

Lue tiedote

Ekami remontoi Villa Kärkisaaren sisätiloja

Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston pintakäsittelyalan opiskelijat tekevät tiloissa muun muassa maalaus- ja tapetointitöitä. Remontin aikana Kärkisaari ei valitettavasti ole vuokrattavana.

Lue tiedote

Vuokranmaksu poikkeustilanteessa

Pyydämme olemaan yhteydessä meihin, mikäli koronaviruksen vaikutukset yrityksesi toiminnalle aiheuttavat sinulle vaikeuksia vuokranmaksuun.  
Pyrimme hankalassa tilanteessa neuvotteluteitse tukemaan yrittäjiä tarvittaessa erilaisin ratkaisuin ja järjestelyin, jotta kaikkien toiminta voisi jatkua hankalan vaiheen yli.

Lue tiedote